Harkitsin pitkään nenän korjauttamista, sillä nuorena olin murtanut sen auto-onnettomuudessa ja aina katsoessani peiliin, näytin hieman erilaiselta kuin ennen kolaria. Kysyin omassa kotikaupungissani voidaanko nenää hieman kohottaa täyteaineella ja minulle kerrottiin, ettei paljon mitään voida tehdä, joten hyväksyin asian.

Ihan mielenkiinnosta katsoin kuitenkin kuvia ja luin nenän muotoilusta ilman leikkausta, sain kuvan vahvasta ammattitaidosta Mansurowin sivuilta ja niinpä varasin ajan puhelinkeskustelun tuloksena. Konsultaatiopäivänä minulle selitettiin juurta jaksain, mitä voidaan tehdä ja yllättävää oli että minua hoitava plastiikkakirurgi pystyi sanomaan hyvin yksityiskohtaisesti miten hänestä kannattaa toimia, lisäksi hän pystyi perustelemaan lopputuloksen uskomattoman tarkasti, sain kuulla että paljon voidaan pienillä asioilla muuttaa profiilia toivotuksi!

Niinpä uskaltauduin ottamaan täyteainetta ja vaikka olin hiukan epäileväinen pienistä yksityiskohdista, huomasin jo muutaman pienen piston jälkeen, että tulos oli huikeasti parempi kuin osasin kuvitellakaan! Koko ajan edettiin niin, että sain seurata peilillä mitä tapahtui ja miltä tulos näytti, kaikki tehtiin aina vasta kun itse halusin jatkaa suositellulla tavalla ja lopputulos oli uskomattoman hyvä!

Nyt toimenpiteestä on muutama kuukausi ja nenä paitsi tuntuu paremmalta, koska tikkauksen jäljiltä siihen oli jäänyt pieni kiristävä tunne ilmeillessä, jota nyt ei enää tunnu ilmeisesti täyteaineen takia? Ulkoisesti nenä näyttää nyt huomattavasti paremmalta, suosittelen lämpimästi,aion ehdottomasti jatkossakin käyttää palvelua, sillä olen todella vakuuttunut huippu ammattitaidosta! Minua myös kuunneltiin ja otettiin huomioon mielipiteeni kaikessa, suosittelen lämpimästi!

– Ella