“Olin heti leikkauksen jälkeen todella tyytyväinen lopputulokseen ja olen edelleen!”
RINTAIMPLANTTIEN POISTO PAIKALLISPUUDUTUKSESSA Aina hyväntuulinen ja kohtelias Furkat! Varasin konsultaatioajan 10 vuotta sitten Tallinnassa laitettujen Mentor-implanttien poistoon. Konsultaatiossa rintani kuvattiin ja keskustelimme vaihtoehdoista (implanttien poisto paikallispuudutuksessa, poisto nukutuksessa tai rintojen kohotus poiston yhteydessä (nukutus)). Päädyin paikallispuudutukseen koska mammografian ja röntgenkuvien perusteella implantit olivat ehjät ja toimenpide olisi nopea ja yksinkertainen, lisäksi hinta huomattavasti edullisempi kuin nukutuksen ja pääsisin operaation jälkeen saman tien kotiin. Toimenpideaika varattiin parin kuukauden päähän. Saavuin aamulla paikalle, keskustelimme vielä Furkatin kanssa ennen siirtymistä leikkaushuoneeseen ja minut valmisteltiin leikkauspöydälle. Toimenpide alkoi rintojen alueen puhdistuksella. Ensin poistettiin vanhat arvet raaputtamalla. Operaatio eteni rinta rinnalta, ensin rinnan leikkausalue puudutettiin useammasta kohtaa, leikkausalue oli pieni n 5 cm ja rintakapseli terve, eikä verenvuotoa juuri ollut. Rintaimplantti näkyi ehjänä jolloin se saatiin pois kädellä “pyyhkäisemällä”. Puudutus esti kivun tuntemuksen mutta implantin poisto tuntui silloin ikävänä paineena. Kun kapseli oli tyhjä Furkat teki popcorn-menetelmällä kapselin sisään pieniä (palo)haavoja jotka arpeutuessaan tarttuisivat toisiinsa kiinni ja kapselin seinämät myös. Kuulostaa kivuliaalta muttei tuntunut missään, poks-ääniä kuului laitteesta. Ompeleiden tekemiseen Furkat käytti huolellisesti aikaa ja haava ommeltiin kiinni useammassa kerroksessa. Toisen rinnan operaatio toisti saman kaavan. Rintojen sivuun kylkiin asennettiin pienistä rei’istä dreeniputket joiden päässä oli pienet muovisäiliöt jonne mahdollinen kudosneste saisi vuotaa ilman että jäisi rintoihin ja saattaisi aiheuttaa tulehduksen. Minulta putkiin tai säiliöihin asti ei vuotanut käytännössä mitään. Letkuja pidettiin leikkauksen jälkeen viisi päivää ja tämä oli hankalin osuus, putket olivat pitkät, lisäksi dreenien syöttökohta ihon läpi oli parin ensimmäisen vuorokauden ajan kivulias mutta tähän sai tarvittaessa kipulääkkeitä. Minulle kerrottiin että dreenien tarkoitus on hillitä myös kovin menevien asiakkaiden kuntoiluintoa heti leikkauksen jälkeen ja sen ne tekivätkin. Letkut ja säiliöt sai piilotettua paidan alle, joten muut eivät käytännössä niitä huomanneet. Koko toimenpiteeseen ja haavojen huolelliseen neulomiseen meni yhteensä n kolme tuntia aikaa ja Furkat ja sairaanhoitaja juttelivat minulle ja keskenään koko ajan hyväntuulisesti ja sain maata leikkauspöydällä rauhallisin mielin ja seurata mielenkiintoista operaatiota sekä kysyä koko ajan jos jokin mieltä ihmetytti. Olin takaisin lepohuoneessa iltapäivällä. Olo oli virkeä ja helpottunut, lepäsin ja join mehua ja pääsin lähtemään kotiin. Sovitusti oli tilattu noutaja ja hän tuli Toriparkkiin vastaan. Minut saatettiin hissillä parkkitasanteelle. Lopun päivää otin rauhallisesti kotona ja ihmettelin letkujani. Tukiliivejä käytin tunnollisesti ensimmäiset viikot jälkitarkastukseen asti. Suihkuun sai mennä kun dreenit poistettiin viiden päivän kuluttua leikkauksesta. Olin heti leikkauksen jälkeen todella tyytyväinen lopputulokseen ja olen edelleen! Mitään rintojen muotoilua ei operaatioon kuulunut mutta vanhat “omat” rintani käytännössä kutistuivat normaaliin kokoonsa saman tien. Rintojen verenkierto on palautunut ja ne ovat lämpimät. Neljän kuukauden jälkeen leikkauksesta kävin vielä uudestaan jälkitarkastuksessa jolloin katsoimme läpi leikkauskuvat ja juttelimme leikkauksen kulusta. Kuulin myös jälkikäteen Breast Implant Illness -syndroomasta ja olen vieläkin onnellisempi jos mahdollista että poistatin implantit ajoissa.
“Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen”
Olin lokakuussa 2024 otsankohotus- ja yläluomileikkauksessa. Otsa roikkui silmien päällä pimentaen osan näkökentastä. Yläliomissa oli rasvaa ja löysää ihoa. Kaikki sujui erinomaisesti, minua palveltiin todella hyvin ja pidettiin hyvää huolta. Paraneminen sujui hyvin eikä tullut mitään komplikaatioita. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Nyt näen hyvin sivulle ja silmiin tulee myös nemmän valoa eikä luomet enää paina silmiä.Plastiikka kirurgi Furkat Mansurow on erittäin ystävällinen ja ammattitaitoinen, voin todella suositella häntä näihin toimenpiteisiin. suuri kiitos hänelle. Hoitaja Eeva piti minusta erityisen hyvää huolta leikkauksen jälkeen ja myös jälkitarkastuksissa. Suuri kiitoa Eevalle, hän on ystävällinen ja myös ammattitaitoinen työssään. Kaikenkaikkiaan suosittelen Estetiikka Mansurowia mikäli on tarvetta plastiikkakirurgisiin toimenpiteisiin, siellä asiakasta kohdellaan hyvin ja arvostavasti.
“Leikkaus meni täydellisesti”
Kävin lokakuussa 2023 ottamassa rintaimplantit pois Estetiikka Mansurowissa.Kun menin konsultaatioon, se oli jo kolmas kirurgi kenen kassa konsultoin. Ja heti tiesin , että Mansurow on todellakin se paikka missä haluan, että minulle tehdään leikkaus. Furkat Mansurow kuunteli minua ja selitti minulle, mitä tulee tapahtumaan leikkauksen aikana ja leikkauksen jälkeen. Mikä arpi jää ja mikä on minulle sopiva arven suhteen, koska rasva kerrosta ei ole yhtään. Leikkauspäivänä tottakai jännitti mukavasti. Mutta Furkat ja muu henkilökunta otti minut lämpimästi siipeensä alle ja tuli oikein lämmin ja turvallinen olo.Leikkauksen aikana otettiin kuvia miten koko leikkaus eteni. Näin asiakas on myös tietoinen mitä tapahtui ja mitä tehtiin leikkauksen aikana. Tämä lisää uskottavuutta. Leikkaus meni täydellisesti, enkä saanut leikkauksen jälkeen yhtäkään mustelmaa,. Kipua ei ollut myöskään yhtään, edes päiviä leikkauksen jälkeen. Ei tarvinnut yhtään turvautua kipulääkkeisiin. Parantuminen sujui kuin tanssi ja olen todella tyytyväinen kaikkeen. Ihana henkilökunta, asiakaspalvelusta lähtien, hoitajiin ja kirurgiin asti. Olen super tyytyväinen, että valitsin estetiikka Mansurowin!
“Elämänlaatu parani huomattavasti”
Kiitän vielä kerran hyvin tehdystä leikkauksesta sekä erittäin hyvästä palvelusta mitä sain teiltä! Olen parantunut hyvin ja koen, että elämänlaatu parani huomattavasti implanttien poistolla. Olen jaksanut urheilla paljon paremmin ja koen, että olen kaiken kaikkiaan terveempi. Kiitos teille siitä! -Veera-
“Loistavaa palvelua/ammattisilmää!”
Kävin tänään Furkatilla huultenrajojen täytössä, sain aivan mahtavan luonnollisen täyteläiset huulet. Olen todella tyytyväinen – voin suositella kaikille.Olen 52-vuotias nainen enkä siis halua huulia, jotka on ankan näköiset enkä niin, että kaikki huomaa muokkauksen.Loistavaa palvelua/ammattisilmää! Olet hyvissä käsissä. -Kiitollinen-
“Furkat teki loistavaa työtä kokemuksella”
Kiiros Furkat! Kiitos ystävällinen hoitotiimi!Olin kauan miettinyt rintojen korjausleikkausta rintasyövän jälkeen. Rintojen kokoerosta johtui päivittäiset niska ja hartikivut, sekä koko elämänlaatu ei ollut enää ennallaan.Päätin matkustaa keskieuroopasta tapaamaan Furkat Mansurowia ja kuulemaan hänen mielipiteensä. Hän kuunteli ja antoi oman näkemyksensä.Sain heti todella luotettavan ja turvallisen kuvan kaikesta ja en enää harkinnut enemies.Nyt on toimenpide takana ja kaikki hyvin. Leikkaus meni loistavasti, Rinnat on taas samaa paria ja niskakivut loppuivat siihen.Furkat teki loistavaa työtä kokemuksella ja mahtavalla ammattitaidollaan.Hoitotiimi hänen lisäkseen on lämminhenkinen ja ystävällinen porukka.Kiitollisuudella suosittelen Estetiikka Mansurowin toimenpiteitä oman kokemukseni jälkeen. Seija
“Asioista rehellisesti puhuminen, lisäsi luottamustani”
Hei ja kiitos loistavasta palvelusta. Kun saavuin konsultaatioon, minulle tuli heti tunne, että minua kuunnellaan ja minun kaikkiin kysymyksiini halutaan vastata.Huolenaiheeni otettiin todesta ja tuli olo, että Furkat on erittäin vastuuntuntoinen kirurgi. Asioista rehellisesti puhuminen, lisäsi luottamustani. Koko asiointini ajan, minulla oli tunne, että lopputuloksesta halutaan mahdollisimman hyvä ja esteettisesti kaunis. Leikkaukseen tullessa, oli rauhallinen olo, sillä olin vakuuttunut olevani hyvissä käsissä. Leikkaus ja sen jälkeinen aika meni todella hyvin. Nähdessäni arvet, olin yllättynyt, kuinka siistit ja hienot ne olivat, tehtiinhän minulle kuitenkin implanttien poisto enblocilla. Ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökunta jätti jälkeen hyvän tunteen kokonaisuudessaan leikkauskokemuksesta. Voin oman kokemukseni perusteella lämpimästi suositella Estetiikka Mansurowin palveluita myös muille.
“Voin pelkästään suositella Furkat Mansurowia”
Minulle tehtiin tänä keväänä sisempien häpyhuulten liikakasvun muotoiluleikkaus (labiaplastia) Estetiikka Mansurowissa. Olin jo koko aikuisiän miettinyt leikkaukseen menemistä ja aina siirtänyt asian pois mielestäni, koska leikkaukseen meneminen pelotti. Pelko oli kuitenkin turha, leikkaus oli nopea ja lähes kivuton. Sain alkuun rauhoittavaa, koska olin hieman hermostunut. Kun leikkaus aloitettiin, tunsin kipua ainoastaan ensimmäisen puudutuspiikin kohdalla (tämäkään kipu ei saanut edes silmiä kostumaan). Kun puudutusaine alkoi vaikuttaa, olin hieman hämilläni, miten tunnoton koko alueesta tuli kertaheitolla. Sain seurata käsipeilillä leikkausta ja muistan vain ihmetelleeni, miksen tunne mitään muuta kuin valtavaa helpotusta, kun olin vihdoin päättänyt tehdä tälle asialle jotakin. Furkat jutteli koko toimenpiteen ajan niitä näitä ja hänestä jäi erittäin positiivinen kuva. Leikkaus kesti n. 20min (leikkauskohdan piirtäminen ym. mukaan lukien meni n. tunti) ja siitä lähdin sitten bussilla kotiin toipumaan. Kun puudutusaineen teho lakkasi, oli leikkauspäivänä jonkin verran jomotusta, mutta lääkkeillä pysyi hyvin hallinnassa. Alapää oli aika arka n. 2viikkoa, mutta esimerkiksi vessassa käyminen ei sattunut lainkaan, vaikka alunperin sitäkin pelkäsin. Se, ettei saanut istua, oli ehkä suurin haaste koko toipumisprosessissa, mutta kun tikeistä pääsi eroon 3vk jälkeen, tuntui alapääkin jo lähes terveeltä. Kaikki sujui niin helposti ja kivuttomasti, että voin pelkästään suositella Furkat Mansurowia. -Minna-
“Olen niin tyytyväinen. Taas kerran. “
Laitettiin “pikkasen” täytteitä rouvan naamariin…. Pikkasen.. Ha ha ha.Tänään aamulla tajusin, että nyt kun Furkat täytti myös noita ns. tupakoitsijan ryppyjä (kuten hän taisi asian ilmaista) ylähuulestani niin näyttää siltä, se myös jostain syystä on tasoittanut ihan todella paljon ylähuulessani ollutta epäsymmetrisyyttä. Omissa silmissäni huulet näyttävät nyt lähes symmetrisiltä, ja en kuitenkaan tullut tästä epäsymmetria -asiasta mitenkään hänelle maininneeksi. Olen niin tyytyväinen. Taas kerran. 😍 – Teija
“Elämänlaatu suorastaan parani kun tuli pirteempi ja nuorekkaampi olemus”
Kohta vuosi yläluomi-ja kaulankiristysleikkauksesta! Palaute tulee vasta nyt mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Eli kiitos vielä. Olen ollut erittäin tyytyväinen, että leikkaukset tehtiin. Elämänlaatu suorastaan parani kun tuli pirteempi ja nuorekkaampi olemus.Toimenpiteet tehtiin puudutuksessa ja kivut hoidettiin hyvin. Tunsin, että minusta pidettiin hyvää huolta ja toiveitani kuunneltiin. Lopputulos on luonnollinen ei kiristetty! Voin lämpimästi suositella – taitava, ystävällinen henkilökunta ja erityiskiitos Furkat -tämä sijoitus kannatti! – Tuula 63v